maanantai 7. marraskuuta 2016

Pennut 4vkoa

Aika hurisee hirmuista vauhtia.

Meille on syntynyt 8.10.2016 3. narttua.
Puhelimella yritin päivitellä tilannetta jo heti pentujen synnyttyä, mutta eipä onnistunut :(

Tässä vihdoin tyttösistä kuvia :)

Mustan Helmen Is The Love



Mustan Helmen Is The Love

Mustan Helmen Burning Heart


Mustan Helmen Burning Heart



Mustan Helmen Eye Of The Tiger


Mustan Helmen Eye Of The Tiger






sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Pitkästä aikaa kuulumisia...

Aika menee niin vauhdilla omien opiskeluiden tiimellyksessä, ettei tänne tule juurikaan päiviteltyä. Olenkin miettinyt facebookkiin tekeväni kennel sivuston, kun sitä olisi niin paljon helpompi pitää ajantasalla. Kaikki tulee sinne nykyään päivitettyä, joten olisi helppo sinne siirrellä tietoja :)

Jottei menisi ihan vaan pentu-uutisten julkaisuksi niin hieman omasta elämästä jotakin :)

Vuosi sitten oireilleen selän syytkin selvisi tuossa alku vuodesta ja selästäni löytyi välilevyn rappeuma yhdestä välistä ja kulumat. Koska sairaus on etenevä, vuosien saatossa rappeumat tulevat etenemään nikama nikamalta ylös päin ja todennäköisesti myös kulumat etenevät samaa tahtia.
Minullahan on myös moninivelrikko, joten juuri kuntoutuksesta palanneena sain hyviä uutisia =D Kaikki niveleni tulevat vuosien saatossa "rikkoutumaan" ja nyt vaan yritetään lihashuollolla pitää kipuja minimissään =D
Loistava tulevasuus edessä jo näin alta neljä kymppisenä.

Opiskeluista sen verran, että olen puolitoista vuotta opiskellut sosionomiksi ja nyt ollaan jo loppu suoralla. Viimeiset syventävät kurssit menossa, sekä opparin kirjoitus. Kolmen vkon päästä lähden harjoitteluun 7.viikoksi lastensuojelun yksikköön. Hullu kun olen =D otin syksylle myös 4. muuta kurssia, eli kaiken kaikkiaan tarkoituksenani on suorittaa 7. viiden opintopisteen kurssia, opparin kirjoitus (jäljellä 10op) sekä 10 op harjoittelu. Jos siis vaan ehdin ja jaksan niin tammikuun puoli väliin mennessä olen suorittanut 55op =D, eli teoriassa yli vuoden opinnot. Ja jos saan viimeisen esimiestyön harjoittelun (10vkoa) sovittua tammikuulta huhtikuulle, tarkoituksenani on valmistua ensi keväänä. Aika hullun hommaa näin yksinhuoltaja arkea pyörittäessä, kun vielä kuviota sotkee kolme erkkalasta sekä tietty tuo koiralauma. Mutta teen suurimman osan kursseista etänä, eli käytännössä vain harkkojen ajan olen poissa kotoa =) Silloin jää myös aikaa koirille ja oman terveyden ylläpitämiselle.

Meillä on jonkin aikaa ollut laumassa myös uusi vahvistus, Jerry <3
Jerry valloitti koko perheen tuossa vuosi sitten jouluna, kun saapui aluksi meille kokeiluun mutta jäi lopulta kokonaan meille. Jerry on upea luonteinen ja komea uros, jonka kanssa olemme jo näyttelykehissäkin pyörähtäneet. Jerryllä on yksi pentue Looney Toonie's kennelissä, Jipon emän kanssa. Jerry on täysin minun koirani. Ihmeellistä onkin, miten Jerry niin nopeasti leimautui minuun ja samalla varasti myös minun sydämeni.

Jerry joulukuussa 2015


Tällä hetkellä meillä on haaveena merle narttu kotiin. Nartusta tulisi nuorimman poikani "tukikoira". Katsotaan koska saamme laumaan uuden vahvistuksen. Toivottavasti pian <3

Pentu-uutisiakin meillä on <3
Päätin pitkän harkinnan tuloksen astuttaa Elsan heti seuraavasta juoksusta, joten pennuille tulee väliä vain vajaa 10kk. Kävimme miehelässä, mutta jostain syystä astutus ei onnistunutkaan :( Kenties kohtalolla oli sormensa pelissä. Astutusreissulta yöllä kotiin tultuamme päätin käyttää omaa urostani Elsalle, jota olimme itseasiassa Elsan ekaan pentueeseen yrittäneet. Silloin Jippo oli kuitenkin vielä liian lapsi hommiin. Nyt homma hoitui 10min ja olivat nalkissa pitkän tovin. Uusinta tapahtui vielä täysin luomusti parin pvän kuluttua, vaikka juoksu oli jo ohi menossa.
Nyt meille siis odotellaan pentusia tuossa alle 2.vkon kuluttua eli 8.-10.10.2016

Jipolla kävi myös vieras tyttö kylässä pari vkoa myöhemmin ja alkuviikosta varmistui, että sinnekin on tulossa pentusia <3
Jipon ensimmäiset merle pennut <3

Tässä hieman kuulumisia ja tarkempia pentutietoja lisäilen pentuja sivulle =)